• Tuotteet & Järjestelmät
  • Knauf osastot
  • Ladattavat dokumentit
  • Rold12 toi Kauppakeskus Myllyn wc-tiloihin tyyliä ja toiminnallisuutta

    mylly_wc_refe_3

    KAUPPAKESKUS MYLLY

    ”Kauppakeskus Myllyn konseptikäsikirjassa korostuvat vastuullisuus, huollettavuus ja ulkonäkö. Knaufin tuotteessa toteutuvat nämä kaikki”, konseptipäällikkö Meri Hakulinen kiteyttää. Kauppakeskus Myllyn kruununjalokiveksikin kutsutun Myllyntorin asiakasvessojen kokonaisvaltainen remontti kruunattiin Knaufin uudella kolmiulotteisella Danoline Rold12 -kipsiakustiikkalevyllä.

    mylly_wc_refe_1

    Luonnonmukaisessa Rold12 -kipsiakustiikkalevyssä toteutuivat kaikki tilaajan toiveet.

    Raision kaupungissa sijaitseva Kauppakeskus Mylly on Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus ja paikkakunnan toiseksi suurin työnantaja. Pinta-alaltaan 91 000 neliömetrin kauppakeskus on Suomen 8. suurin ja kävijöitä on vuosittain noin 5 miljoonaa.

    ”Mistään ihan pienestä kauppakeskuksesta ei ole kyse, sillä Myllyn vaikutusalueena on koko Varsinais-Suomi. Sloganimme on ’maailman ihmeellisin raisiolainen kauppakeskus’, ja elämme sitä todeksi”, kauppakeskuksen konseptipäällikkö Meri Hakulinen kertoo.

    Miksi asiakasvessoilla on väliä?

    Kauppakeskus Mylly aloitti toimintansa lokakuussa 2001. Loppuvuodesta 2022 toteutettiin Myllyntorin asiakasvessojen kokonaisvaltainen remontti.

    ”Asiakasvessa on vilkas julkinen tila. Kyseessä ei ole pelkästään perusasiakasvessa vaan tärkeä kohtaamispaikka, joka määrittää viihtymisen. Perheet viettävät kauppakeskuksessa aikaa, joten on erityisen tärkeää, että esimerkiksi lastenhoitohuoneessa on kiva piipahtaa”, Meri Hakulinen korostaa.

    Kun asiakasvessan äänimaailma on kunnossa, siihen ei välttämättä kiinnitä huomiota. Toisaalta jos jokin mättää, niin siitä tulee herkästi palautetta.

    Myllyntorin WC-tilojen remonttia ryhdyttiin suunnittelemaan toiminnallisuus edellä. Asiakasvessat ovat sukupuolineutraaleja, ikonit kertovat mitä kalusteita tiloista löytyy. Koska käsienpesualtaat ovat yhteiset, istuimia on nyt puolet enemmän. Tilojen uudelleenjärjestämisen ansiosta kaikkien toimintojen kapasiteetti saatiin tuplattua.

    ”Kävijämäärät ovat nousseet ja ravintolatarjonta tuplaantunut, joten tarvetta suuremmalle kapasiteetille on”, Meri Hakulinen pohtii.

    mylly_wc_refe_2

    Rold 12 -levyssä on Unity 3 rei’itys. Kolmiulotteisuuden levyyn luo tammikuvioidut kipsikaistaleet.

    Kierrätettävä ja katseenkestävä ROLD12

    Myllyntorin WC-remontin yhteydessä haluttiin varmistaa, että kaikki materiaalit ovat katseenkestäviä ja kierrätettäviä. Remontin suunnittelusta vastannut Novosan ehdotti uusiin tiloihin mielenkiintoista ja modernia muotokieltä. Suuntaviivat suunnittelulle saatiin Kauppakeskus Myllyn konseptikäsikirjasta.

    Novosan on erikoistunut julkisiin WC-tiloihin, ja haluaa tuottaa ihmisille parempia vessakokemuksia. Ympäristöarvot, kestävä kehitys ja kierrätettävyys ohjaavat suunnittelutyötä. Yrityksen innovaatio, vedetön pisuaari on nyt arvokkaampi ja ajankohtaisempi kuin koskaan. Vedettömän pisuaarin ansiosta säästöä syntyy keskimäärin 100 000 litraa vuodessa.

    ”Yksi asiakkaan tärkeimmistä toiveista oli toiminnallisuus ja se, että materiaalit ovat kestäviä. Esimerkiksi allastasot voidaan hioa, joten niitä ei tarvitse lähteä nopeasti vaihtamaan. Suunnittelussa otettiin huomioon myös sidosryhmät, kuten siistijät. Visuaalisuus on tietenkin tärkeää, mutta tilojen tulee olla ensisijaisesti toimivat”, sisustusarkkitehti Julia Kuhanen korostaa.

    Uudessa kolmiulotteisessa Rold12 -kipsiakustiikkalevyssä toteutuivat niin ikään kaikki tilaajan toiveet.

    ”Alakattoon haluttiin vau-efekti. Alakaton pitää olla hyvännäköinen, mutta toimiva. Valaistus saatiin integroitua kattoon, joten sitä ei tarvinnut erikseen miettiä. Tammipinta sopii erinomaisesti ympäristöön, koska myös kalusteissa on käytetty tammijäljitelmää. Kivi- ja puujäljitelmät kestävät aikaa”, Julia Kuhanen tietää.

    Rold12 -kipsiakustiikkalevyjen palonkesto- ja akustiset ominaisuudet ovat huippuluokkaa. Levyjen avattavuuden ansiosta katon takana olevaan tekniikkaan, kuten ilmanvaihtokanaviin pääsee helposti käsiksi.

    ”Kipsi on luonnonmukainen materiaali. Rold12 on 100 % kierrätettävä tuote ja siihen käytetystä materiaalista 30% on jo valmiiksi kierrätettyä. Lisäksi levyissä on yksi dimensio lisää, mikä tekee alakatosta kolmiulotteisen”, Knauf Oy:n akustiikkatuotteiden asiakaspäällikkö Ilkka Nurmi kertoo.

    ”Julkinen WC on yleensä kaikuva, kolkko ja kovaääninen tila, jossa ovet paukkuvat ja kaikki äänet kuuluvat selvästi. Halusimme varmistaa akustoinnin kaikilla mahdollisilla materiaaleilla. Myös kaiuttimille lisättiin paikat”, Julia Kuhanen sanoo.

    mylly_wc_refe_4

    Rold12 on valmistettu 100 % kierrätettävästä materiaalista. Levyjen palonkesto- ja akustiset ominaisuudet ovat huippuluokkaa.

    Tätä et kuule muualla

    Kauppakeskus Myllyllä on oma tunnusmusiikki, josta tehtiin erillinen versio asiakasvessaan. ”Kyseessä on sama biisi kuin mainoksissa, mutta musiikki on viipyilevämpi ja rauhallisempi. Tätä musiikkia ei kuule muualla kuin asiakasvessassa”, Meri Hakulinen antaa vinkin.

    Valoilla ja teippauksilla tiloihin saadaan yllätyksellisyyttä. Katonrajaan asennettu valonauha mahdollistaa eri teemavärien käytön.

    ”Kolmiulotteinen alakatto on hieno elementti, mutta ei kuitenkaan liian silmiinpistävä. Koska kyseessä ei ole muotihullutus, niin ilme ei ihan heti vanhene - lopputuloksena on tyylikäs ja klassinen katto, joka tuo paljon fiilistä”, Meri Hakulinen toteaa tyytyväisenä.

    Lisätietoja: KNAUF DANOLINE ROLD 12

    Rold12 on valmistettu 100 % kierrätettävästä materiaalista. Levyjen palonkesto- ja akustiset ominaisuudet ovat huippuluokkaa.