Cookie Consent by Free Privacy Policy Generator

Mäntykummun päiväkodissa on hyvä hengittää

Kuten niin monessa muussakin päiväkodissa, myös Mäntykummun vanhassa vuonna 1979 rakennetussa päiväkodissa kärsittiin sisäilmaongelmista. Vanhan päiväkodin korjaamisen sijasta Porvoon kaupunki päätti rakentaa samalle tontille kokonaan uuden päiväkodin ja purkaa vanhan. Uusi päiväkoti valmistui elokuussa 2017 ja se on otettu innostuneesti vastaan.

”Kyllähän tämä raitis ilma on tuntunut aivan mahtavalta. Meillä on nyt käytössämme Porvoon hienoimmat tilat”, päiväkodinjohtaja Maria Johansson iloitsee.

Johansson on tyytyväinen, että päiväkodin henkilökunta sai olla koko ajan mukana prosessissa. Niin lasten kuin henkilökunnankin viihtyvyys on tärkeää.

”Saimme olla mukana toivomassa mm. värejä ja muutamia väliseiniä jätettiin meidän toivomuksestamme pois. Kun ensimmäisen kerran näin betoniseinän, kysyin mitä sen päälle tulee. Nyt siihen on jo tottunut ja onhan se kaunis”, Maria Johansson kertoo.

”Päiväkodin sävymaailma on luonnonläheinen ja lapset tuovat omilla vaatteillaan ja taideteoksillaan siihen väriä”, Johansson kuvailee.

Selkeitä ratkaisuja

Mäntykummun päiväkodin alakatoissa on käytetty sekä Heradesign- että Danoline Unity -sarjan tuotteita tilan käyttötarkoituksesta riippuen. 

Päiväkodin alakattoratkaisut ovat selkeitä, niissä ei ole esimerkiksi käytetty kulmaelementtejä. Kaikki alakatot ovat avattavia, joten tarvittaessa niiden takana olevan tekniikan huoltotyöt voidaan suorittaa helposti. 

Leikkihuoneissa, askartelutiloissa ja huoneissa, joissa lapset ottavat päiväunia on käytetty Heradesign -puukuituakustiikkalevyjä. Sen lisäksi, että niiden karkea pinta miellyttää silmää, niiden puhtaat ja luonnonmukaiset materiaalit palvelevat kokonaisuutta myös toiminallisesti. Lisäksi levyt ovat helposti työstettäviä ja mittatarkkoja.

Ilmaa puhdistava Cleaneo -teknologia

Danoline Unity-kipsiakustiikkatuotteissa on Cleaneo -teknologiaan perustuva, ilmaa puhdistava ja raikastava ominaisuus. Cleaneo -teknologia on peräisin luonnossa esiintyvästä vulkaanisesta zeoliittikivestä. Kun ilma kulkee zeoliittikiveä sisältävän kipsilevyn reikien läpi, se puhdistuu ja siitä poistuu epämiellyttäviä hajuja. Tuote kestää hyvin normaalikäytössä ja tarvittaessa sitä on helppo huoltaa ja maalata uudelleen.

Danoline Unity -tuotteen rei’itetyn pinnan ansiosta päiväkodin käytävien ja muiden yhteiskäytössä olevien tilojen alakattopinnat näyttävät yhtenäiseltä ja ne luovat upean ja raikkaan kontrastin yhdessä betoni- ja tiiliseinien kanssa. 
 
Lisätietoja tuotteista:     
Danoline -kipsiakustiikkatuotteet
Heradesign -puukuituakustiikkalevyt

Mäntykummun päiväkoti
Rakennuttaja: Porvoon kaupunki
Rakennuttajakonsultti: Rakennuttaja HTJ Oy
Arkkitehtitoimisto: Groop & Tiensuu Arkkitehdit Oy  
Rakennusurakoitsija: Lujatalo Oy 
Rakennesuunnittelija: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy
Valmistui elokuussa 2017
Rakennusaika: 15 kk

Pyydä tarjous!